Holokausti Hollannissa

Tehdessäni tutkimusta siviilien kuvauksista toiseen maailmansotaan sijoittuvissa nykyromaaneissa, olen kokenut hyödylliseksi tutustua laajasti siviilien kokemuksista tuona aikana kertovaan historiankirjoitukseen ja muistitietotutkimukseen.

Tuorein aiheesta lukemani tietokirja on yhdysvaltalaisen toimittajan ja kirjailijan Nina Siegalin The Diary Keepers vuodelta 2023 (suomeksi: päiväkirjanpitäjät). Se koostuu joukosta hollantilaisten siviilien päiväkirjamerkintöjä toisen maailmansodan ajalta sekä Siegalin esseistä, jotka selittävät tapahtumien taustoja historiallisesta näkökulmasta.

Siegal sai tutustua Hollannin valtion sotadokumentoinnin instituutissa (NIOD, per. 8.5.1945) säilytettävään laajaan kokoelmaan sota-ajan päiväkirjoja, joista otteita valikoimalla hän on koostanut kirjaansa kronologisesti etenevän tarinan. Nämä otteet hän on valikoinut vainotuilta juutalaisilta, yhteistoimintaan saksalaisten kanssa osallistuneilta virka- ja yksityishenkilöiltä sekä vastarintaan asettuneilta ja juutalaisia auttaneilta hollantilaisilta. Siegal kirjoittaa asiantuntevasti, havainnollisesti ja tunteita koskettavasti. Aihe on hänelle omakohtainen, sillä hänen juutalainen sukunsa on kotoisin Amsterdamista.

Siegal kirjoittaa esseissään Hollannin sotahistoriallisista tapahtumista keskittyen juutalaisväestön kohtaloihin. Hän kertoo kaduilla ja asunnoissa Amsterdamissa järjestetyistä ratsioista ja juutalaisjahdeista (Judenjacht), Hollannin siviilihallinnon ja poliisivoimien osallisuudesta vainoihin, Westerborkin kokoomaleirin tapahtumista Hollannin Drenthessä, juutalaisten asuntojen pakkolunastuksista sekä hollantilaisten juutalaisille oman henkensä uhallakin tarjoamasta avusta, kuten juutalaisten piilottamisista. Hän osoittaa olevansa ajan tasalla uusimmastakin historiankirjoituksesta esitellessään muun muassa tuoretta tutkimusta naisten roolista natsivallan ja SS-miestensä tukijoina. Nämä asiantuntevat välipuheet tarjoavat historialliset kehykset päiväkirjaotteille ja syventävät lukijan ymmärrystä Hollannin historian tummasta jaksosta.

Päiväkirjaotteet puolestaan kertovat siitä, miten ihmiset kokivat tapahtumat henkilökohtaisesti. Yksi Siegalin johtoajatuksista on, että päiväkirja on kertomusmuoto, joka parhaiten tavoittaa henkilökohtaisen kokemuksen avoinna odottavasta, yllätyksellisestä tulevaisuudesta. Tässä suhteessa se eroaa elämäkerrasta ja romaanista. Tämän ajatuksen hän on lainannut päiväkirjatutkija Philippe Lejeunelta. Kirja sisältää monipuolisen kattauksen päiväkirjaotteita muun muassa Amsterdamin rikospoliisin etsivältä ja Hollannin kansallissosialistisen puolueen (NSB) jäseneltä Douwe Bakkerilta, juutalaiselta timantinhiojalta Meijer Emmerikiltä, NSB:n jäseneltä, hollantilaisen SS-upseerin puolisolta Inge Jansenilta, juutalaisia auttaneelta kauppiaanrouvalta Elizabeth van Lohuizenilta, ulkomaankirjeenvaihtaja, päiväkirjaa Westerborkin kokoomaleirillä kirjoittaneelta Philip Mechanicusilta sekä 17-vuotiaalta juutalaiselta Ina Steuerilta, Anne Frankin kohtalontoverilta.

Lejeunen näkemyksen esittelemisen ohella Siegal pohtii päiväkirjojen olemusta ja muistamisen kulttuuria useilla muillakin tavoilla. Hänelle tärkeä kysymys on, voiko päiväkirja tavoittaa historiallisen todellisuuden ja yksilöllisen kokemuksen totuudenmukaisesti. Erityisesti hän pohtii, voidaanko rikosetsivä Douwe Bakkerin todistusta toiminnastaan saksalaisten yhteistoimintamiehenä pitää autenttisena vai kirjoittaako tämä itselleen rinnakkaista identiteettiä. Hän myös kyseenalaistaa Hannah Arendtin näkemyksen Adolf Eichmannin persoonasta ja ”pahan banaaliudesta”. Eräiden tutkijoiden näkemyksiin viitaten hän esittää, että kansainväliset rikosoikeudenkäynnit eivät kerro siitä, mitä rikoksentekijät ajattelivat ja tunsivat rikoksia tehdessään, vaan siitä, miten he pyrkivät rationalisoimaan tekojaan puhumalla jargonia, jota käytetään oikeudenistunnoissa. 

Päiväkirjojen säväyttävät yksityiskohdat rikastuttavat kuvaamme juutalaisvainojen yleisesti tunnetusta historiasta. Tällainen on esimerkiksi nelikymppisen myyntimiehen Cornelis Komenin huudahdus ”kuinka ihanaa elämä onkaan”, kun hän on juuri saanut syödä vatsansa pullolleen kirsikoita kirsikkapuutarhassa Tielissä. Samassa kesäkuussa 1943 päivätyssä päiväkirjamerkinnässään hän hämmästelee, miten Amsterdamissa juutalaisia paimennetaan kuin karjaa. Nämä kaksi päiväkirjamerkintää tarjoavat yhdessä klassisen esimerkin retorisen vastakkainasettelun, antiteesin, voimasta kirjallisessa esityksessä, vaikka tässä tapauksessa se lienee suunnittelematon tehokeino.

Toisena esimerkkinä voi mainita Hollannin natsipuolueen jäsenen Inge Jansenin jokseenkin epätoivoisen huudahduksen syyskuussa 1944 siitä, miten hän toivoo Jumalan antavan Führerin saada uuden aseensa valmiiksi ajoissa. Vaikka historiankirjoituksessa puhutaan useimmiten siitä, miten V1- ja V2-ohjuksia ammuttiin Lontooseen, timantinhioja Meijer Emmerik kertoo päiväkirjamerkinnässään Antwerpenista 27. joulukuuta 1944, että V1-ohjuksia ammuttiin runsain määrin myös kohteisiin mannereuroopassa.

Siegalin teos todistaa päiväkirjojen voimasta historian tulkkeina. Yksinään ne eivät kuitenkaan olisi yhtä helposti lähestyttäviä. Siegalin valinta taustoittaa hollantilaisten siviilien sota-ajan kokemuksia esseillä, jotka esittelevät Hollannin sotahistoriaa ja muistamisen kulttuuriin liittyviä kysymyksiä ja joihin sekoittuu myös annos omakohtaisuutta, on onnistunut, sillä lukijan olisi muuten vaikea ymmärtää irrallisten päiväkirjamerkintöjen arvoa osana yleistä historiaa. Esseet tukevat mainiosti kokonaiskuvan hahmottamista saksalaismiehityksen vaikutuksesta hollantilaisten siviilien elämään. Siegalin teos on hieno esimerkki tarinallisen tietokirjan mahdollisuuksista tärkeän muistitiedon välittämisessä ja ymmärrettäväksi tekemisessä suurelle yleisölle.

Westerborkin kokoomaleirin juna-asemalla kuvattu dokumenttielokuva, jossa junia valmistellaan lähtöön kuolemanleireille, on säilynyt jälkimaailmalle. Sitä pidetään yhtenä parhaista juutalaisten pakkosiirtoja Euroopassa kuvaavista dokumenttifilmeistä. Kuva lapsesta junavaunun oviaukossa junan lähtöä odottamassa on unohtumaton. Tämän dokumenttielokuvan voi katsoa täältä: Westerbork 1943

In English:

The Holocaust in the Netherlands

While researching depictions of civilians in contemporary novels about World War II, I have found it helpful to extensively familiarise myself with historical writings and memory studies on civilians’ experiences during that period.

The most recent non-fiction book I have read on this topic is The Diary Keepers (2023) by American journalist and author Nina Siegal. This book consists of a collection of diary excerpts written by Dutch civilians during the war, alongside Siegal’s essays providing historical context and explanation.

Siegal had access to the extensive collection of wartime diaries stored at the Netherlands State Institute for War Documentation (NIOD), founded on 8 May 1945, from which she selected excerpts to compile her chronologically arranged story. These excerpts are from persecuted Jews, officials who collaborated with the Germans and Dutch people who joined the resistance and helped Jews. Siegal writes knowledgeably, vividly and with emotional depth. The subject is personal to her, as her Jewish family is from Amsterdam.

In her essays, Siegal discusses events in Dutch military history, emphasising the fate of the Jewish community. She recounts the Judenjacht, or Jewish hunts, which involved raids conducted on the streets and in homes in Amsterdam, the involvement of the Dutch civil administration and police forces in the persecution, the events at Westerbork transit camp in Drenthe, the forced expropriation of Jewish homes, and the assistance to Jews provided by Dutch people risking their own lives, such as hiding them. She demonstrates her familiarity with recent historical research by presenting, among other things, recent studies on the role of women as supporters of the Nazi regime and their SS husbands. These insightful interludes provide a historical context for the diary excerpts, enriching the reader’s understanding of this dark period in Dutch history.

The diary entries, on the other hand, reveal how individuals personally experienced the events. One of Siegal’s key arguments is that the diary is the narrative form that best captures the experience of an open and unpredictable future. In this respect, it differs from both biographies and novels. She has borrowed this idea from diary researcher Philippe Lejeune. The book contains a diverse selection of diary excerpts from individuals such as Douwe Bakker, a detective with the Amsterdam criminal police and a member of the Dutch National Socialist Party (NSB), Meijer Emmerik, a Jewish diamond cutter, Inge Jansen, the wife of an NSB member and Dutch SS officer, Elizabeth van Lohuizen, a merchant’s wife who helped Jews, Philip Mechanicus, a foreign correspondent who wrote a diary in the Westerbork transit camp, and Ina Steuer, a 17-year-old Jewish girl who shared Anne Frank’s fate.

Besides presenting Lejeune’s view, Siegal explores the nature of diaries and the culture of remembrance in various other ways. A key question for her is whether diaries can genuinely depict historical reality and personal experience. She examines whether the testimony given by Douwe Bakker, a detective, about his activities as a collaborator for the Germans, can be regarded as genuine or if Bakker is creating a parallel identity. She also questions Hannah Arendt’s interpretation of Adolf Eichmann’s character and the idea of the ‘banality of evil’. Referring to some researchers’ views, Siegal argues that international criminal trials do not reveal what perpetrators thought and felt when they committed their crimes, but rather how they attempted to rationalise their actions by using the language employed in court. 

The diaries contain striking details that enrich our understanding of the well-known history of the persecution of the Jews. One such detail is Cornelis Komen’s exclamation in June 1943. Komen was a salesman in his forties who cried out, “How wonderful life is,” after eating his fill of cherries in a cherry orchard in Tiel. On the second entry of the same day, he marvels at how Jews in Amsterdam are being herded like cattle. These two diary entries, when combined, provide a classic example of the power of rhetorical contrast, or antithesis, in literary presentation. In this case, however, it was probably an unintended consequence.

Another example is Dutch Nazi Party member Inge Jansen’s somewhat desperate plea in September 1944 that God would enable the Führer to have his new weapon ready in time. Although history books mainly focus on how the V1 and V2 missiles were launched at London, diamond cutter Meijer Emmerik states in his diary entry from 27 December 1944, from Antwerp, that V1 missiles were also widely fired at targets across continental Europe.

Siegal’s work demonstrates the power of personal diaries as interpreters of history. However, on their own, they would not be as accessible. Providing background information on the wartime experiences of Dutch civilians through essays that present Dutch military history and issues related to the culture of remembrance alongside personal experience is a successful choice, as it would otherwise be difficult for the reader to understand the value of individual diary entries within the context of general history. The essays give an excellent overview of the impact of the German occupation on the lives of Dutch civilians. Siegal’s work is a fine example of narrative non-fiction’s potential to convey significant memories and make them accessible to the general public.             

A documentary film shot at Westerbork transit camp railway station, showing trains being prepared for departure to death camps, has been preserved for posterity. Considered one of the best films depicting the forced displacement of Jews in Europe, it is an unforgettable record of the era. The image of a child waiting for the train to depart in the doorway of a train carriage is unforgettable. You can watch the film through the link here: Westerbork 1943