Haluan todistaa
Sain Prahan esitelmäni valmiiksi aikaisemmin kuin oletin, joten ehkä ehdin pitää viikon tai kaksi kesälomaakin heinä-elokuussa. En yleensä pidä matkustamisesta ulkomaille heinäkuussa, kun Suomen kesä on kauneimmillaan ja pionit kukkivat. Koska esitelmäni kuitenkin hyväksyttiin Memory Studies Associationin (MSA) erittäin kiinnostavaan konferenssiin 1 444 hakemuksen joukosta, en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen.
Esitelmäni käsittelee saksalaisen kirjallisuudentutkijan ja romanistin Victor Klempererin (1881–1960) sota-ajan päiväkirjojen emotionaalista maisemaa. Tutkimuksessani yhdistyvät päiväkirjatutkimus, affektiivinen kertomusteoria ja sosiaalipsykologinen näkökulma.
Klempererille päiväkirjojen kirjoittaminen oli sekä terapeuttinen teko että aktiivisen vastarinnan muoto. Päiväkirjojen otsikko Ich will Zeugnis ablegen bis zum letzten (”Haluan todistaa viimeiseen saakka”) kuvastaa hänen toivettaan siitä, että päiväkirjat toimisivat todisteena natsien rikoksista sodan jälkeen. Klemperer oli syntyperältään juutalainen, mutta hän kääntyi varhain protestanttisuuteen ja oli naimisissa kristityn naisen kanssa. Hän piti itseään ehdottomasti enemmän saksalaisena kuin natseja: “Ich bin für immer Deutscher, deutscher Nationalist. Das würden die Nazis nicht zugeben. Die Nazis sind undeutsch”. Hän koki juutalaisvainot ja tarkkaili sekä saksalaisten että juutalaisten elämää yhteiskunnan sisältä käsin natsihallinnon noususta 1933 sen romahdukseen 1945 asti.
Minulla oli onni saada Klempererin päiväkirjat myös vuosilta 1945–1959 postitse juuri viikkoa ennen konferenssia. Ehdin vielä vilkaista, miten Victor ja Eva Klempererin elämä jatkui ja miten saksalainen yhteiskunta kehittyi sodan jälkeisinä vuosina siten kuin he sen kokivat.
In English:
Esitelmäni käsittelee saksalaisen kirjallisuudentutkijan ja romanistin Victor Klempererin (1881–1960) sota-ajan päiväkirjojen emotionaalista maisemaa. Tutkimuksessani yhdistyvät päiväkirjatutkimus, affektiivinen kertomusteoria ja sosiaalipsykologinen näkökulma.
Klempererille päiväkirjojen kirjoittaminen oli sekä terapeuttinen teko että aktiivisen vastarinnan muoto. Päiväkirjojen otsikko Ich will Zeugnis ablegen bis zum letzten (”Haluan todistaa viimeiseen saakka”) kuvastaa hänen toivettaan siitä, että päiväkirjat toimisivat todisteena natsien rikoksista sodan jälkeen. Klemperer oli syntyperältään juutalainen, mutta hän kääntyi varhain protestanttisuuteen ja oli naimisissa kristityn naisen kanssa. Hän piti itseään ehdottomasti enemmän saksalaisena kuin natseja: “Ich bin für immer Deutscher, deutscher Nationalist. Das würden die Nazis nicht zugeben. Die Nazis sind undeutsch”. Hän koki juutalaisvainot ja tarkkaili sekä saksalaisten että juutalaisten elämää yhteiskunnan sisältä käsin natsihallinnon noususta 1933 sen romahdukseen 1945 asti.
Minulla oli onni saada Klempererin päiväkirjat myös vuosilta 1945–1959 postitse juuri viikkoa ennen konferenssia. Ehdin vielä vilkaista, miten Victor ja Eva Klempererin elämä jatkui ja miten saksalainen yhteiskunta kehittyi sodan jälkeisinä vuosina siten kuin he sen kokivat.
In English:
I Want to Testify
I completed my Prague presentation earlier than expected, so I might take a one or two-week summer holiday in July and August. I don’t usually like to travel abroad in July when the Finnish summer is at its most beautiful and the peonies are in bloom. However, I couldn’t pass up the opportunity to present at the Memory Studies Association’s (MSA) exciting conference, which accepted my application out of 1,444 submissions.
My paper examines the emotional landscape of the wartime diaries of German literary scholar and romanist Victor Klemperer (1881–1960). My research combines diary studies, affective narrative theory, and a social psychological perspective.
For Klemperer, writing diaries was both a therapeutic act and a form of active resistance. The title of his diaries, Ich will Zeugnis ablegen bis zum letzten (“I want to bear witness until the end”), reflects his wish for them to serve as evidence of Nazi crimes after the war. Although Klemperer was born Jewish, he converted to Protestantism early in life and married a Christian woman. He definitely saw himself as more German than the Nazis: “Ich bin für immer Deutscher, deutscher Nationalist. Das würden die Nazis nicht zugeben. Die Nazis sind undeutsch.” He lived through the Holocaust, observing the lives of Germans and Jews within society from the rise of the Nazi regime in 1933 until its fall in 1945.
Fortunately, I obtained a copy of Klemperer’s diaries from 1945 to 1959 just a week before the conference. I still have time to explore how Victor and Eva Klemperer’s lives unfolded and how German society developed in the post-war years as they experienced it.
Comments
Post a Comment