Conrad ja antikolonialismi

Tämän postauksen aiheena on narratologi Patrick Colm Hoganin analyysi Joseph Conradin pienoisromaanista Pimeyden sydän (Heart of Darkness, 1899/1902). Perehdyin tähän minuun voimakkaasti vaikuttaneeseen analyysiin etsiessäni tenttikirjallisuutta yleisen kirjallisuustieteen uuteen opetussuunnitelmaan. Aloitan kuitenkin pohtimalla sitä toisinaan intohimoistakin keskustelua, jota Conradin teoksesta on käyty viime vuosina niin ulkomailla kuin kotimaassammekin.

Pimeyden sydän on minulle monin tavoin merkityksellinen teos. Luin sen ensimmäisen kerran yhdeksäntoistavuotiaana valmistautuessani Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen pääsykokeeseen. Pienoisromaani oli tuolloin pääsykoekirjana yhdessä George Dickien Estetiikan ja Juhani Peltosen Kohti maailman sydäntä -näytelmäkokoelman kanssa. Palasin Pimeyden sydämeen useaan otteeseen, tein runsaasti muistiinpanoja ja opettelin joitakin sitaatteja ulkoa kyetäkseni havainnollistamaan vastauksiani koetilanteessa. Valmistauduin tarkastelemaan romaania kuvauksena länsimaisen höyrylaivan kapteenin eksistentiaalisesta matkasta Kongojokea pitkin syvälle Keski-Afrikkaan, jossa koetut kauhut saavat hänet kyseenalaistamaan kolonialismin oikeutuksen.

Opintojeni alussa koin järkytyksen lukiessani nigerialaisen kirjailijan Chinua Acheben esseen ”An Image of Africa” (1988), jossa hän väittää Pimeyden sydämen olevan rasistinen. Acheben mukaan pienoisromaani heijastaa eurooppalaisia näkemyksiä kuvatessaan Afrikkaa länsimaiden vastakohtana ja afrikkalaisia heimoja alikehittyneinä. Hän sanoo, että kyseessä on kertomus, joka kyseenalaistaa mustien ihmisyyden. Muistan hämmentyneeni, sillä nuoruuden lukukokemukseni poikkesi jyrkästi Acheben näkemyksestä. Olinko todella ymmärtänyt pienoisromaanin niin väärin? Ja voiko nuori kirjallisuuden opiskelija ylipäätään kyseenalaistaa arvostetun kirjailijan moraalisen julistuksen?

Eräät ovat hyväksyneet Acheben kritiikin ilman kriittistä tarkastelua. Kotimaassamme tutkija Olli Löytty kirjoittaa teoksessaan Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle (2021) Achebeen viitaten, ettei Conradin pienoisromaania tarvitse tarkastella yksityiskohtaisesti tietääkseen sen esittävän ja toisintavan rasistista ajattelua. ”Asian todistaminen ei kaipaa sen kummempaa tekstuaalista syväanalyysiä”, hän toteaa. Hänen auktoriteettiuskonsa ja ennakkoluuloisuutensa ovat hämmästyttäviä ja herättävät kysymyksen tutkijan omaan lähdeaineistoon kohdistuvan kriittisyyden asteesta. Hän ei myöskään näytä tuntevan Conradin pienoisromaanin tulkintahistoriaa, johon sisältyy useita sekä teosta puolustavia että sitä kritisoivia – ja niiden väliin sijoittuvia – arvioita.

Törmäsin Pimeyden sydämestä käytävään keskusteluun uudelleen kirjoittaessani väitöskirjaani vuosituhannen vaihteessa. Tutustuin tuolloin Andrew Gibsonin teoksessaan Postmodernity, Ethics and the Novel (1999) esittämään tulkintaan pienoisromaanista. Gibson soveltaa luennassaan postmodernina filosofina tunnetun Emmanuel Levinasin etiikkaa, jonka kritiikin kohteena ovat pyrkimykset ymmärtää ja hallita todellisuutta ja toisia ihmisiä pelkistävillä representaatioilla. Gibsonin mukaan Pimeyden sydän aloittaa länsimaisen ontologian dekonstruoinnin osoittamalla eurooppalaisten ihmisten ymmärryksen rajat. Tämä ajatus henkilöityy Marlow’ssa, joka alkaa epäillä eurooppalaista näkökulmaa Afrikkaan. Hänen on vaikea löytää moraalisesti hyväksyttävää perustelua toimille, joita kauppakomppania ja sen kaikki moraaliset pidäkkensä menettänyt edustaja Kurtz harjoittaa Kongossa. Gibson antaa näin erityistä arvoa epäröintiä korostavalle kerronnalle, jonka F. R. Leavis päinvastoin mainitsee Conradin pienoisromaanin heikkoutena kirjallisuudentutkimuksen klassikossaan The Great Tradition (1948). Gibson osoittaa oivaltavasti Conradin pienoisromaanin käynnistävän kolonialismin kritiikin länsimaisessa kirjallisuushistoriassa.

Patrick Hoganin analyysi teoksessa What is Colonialism? (2024) on viimeisin aiheesta lukemani tutkielma. Tutkielman erityinen ansio on sen yksityiskohtainen kuvaus teoksen ironisesta tyylistä. Hän pitää Pimeyden sydäntä yhtenä parhaimmista teoksista, jotka tutkivat ”vastakohtaa sen välillä, mitä kolonialismi on ja mitä se väittää olevansa”. Teos nostaa tarkasteluun eurooppalaisen kolonialismin todelliset syyt ja niitä piilottamaan pyrkineet rationaalistukset. Hoganin mukaan Marlow, teoksen henkilökertoja ja fokalisoija, on voimakkaan ironinen erityisesti kolonialismiin liittyvissä kysymyksissä. Esimerkiksi kun hänen tätinsä kutsuu häntä ”valon lähettilääksi”, joka ”vieroittaa noita miljoonia karmeista elintavoistaan”, Marlow vihjaa kauppakomppanian toiminnan tarkoituksena olevan ”voittoa tavoitteleva häikäilemätön toiminta”. Marlow’n mukaan kauppakomppanian tavoitteena ei ole afrikkalaisen kulttuurin edistäminen vaan puhtaasti ”saaliinhimoinen ja julma mielettömyys” [”a rapacious and pitiless folly”].

Hogan pitää kyseenalaisena, että pienoisromaanin suhdetta kolonialismiin edes kritisoidaan, ja katsoo, että teosta tulisi pikemminkin arvostella belgialaisten kolonialistien hurskastelun liiankin avoimesta pilkkaamisesta. Hän huomauttaa, että Conrad tekee asian selväksi heikoimmallekin lukijalle ironiaa kohostamalla. Hänen mukaansa Pimeyden sydän kuvaa ennen kaikkea kolonialistien ahneutta ja rikkauksien tavoittelua. Hogan päättää kirjoituksensa lainaamalla Lorenzo Veracinin teosta Colonialism: A Global History (2023), jonka mukaan voitontavoittelu oli kolonialismin keskeisin motiivi. Conrad tekee tämän motiivin näkyväksi pienoisromaanissaan.       

Gibsonin ja Hoganin analyysien perusteella on mahdotonta väittää, että Pimeyden sydän kieltäisi mustien ihmisyyden. Achebe kutsuu Conradin pienoisromaania rasistiseksi, mutta tämä johtuu siitä, että hän ei tunnista Marlow’n belgialaisten kolonialistien hurskasteluun kohdistamaa ironiaa. Vaikka teoksen satunnaiset viittaukset esimerkiksi kannibalismiin tai alkeelliseen kulttuuriin ovat ongelmallisia, Hogan esittää samankaltaisia ongelmakohtia esiintyvän myös muussa antikolonialistisessa kirjallisuudessa, kuten Karen Blixenin muistelmateoksessa Out of Africa (1937), joka kuvaa afrikkalaisia paternalistisesti huolimatta kirjailijan läheisestä kiintymyksestä heihin. Hogan kyseenalaistaa myös sen, ymmärretäänkö ”alkeellisuus” [”rudimentary”] täysin kielteisesti Conradin pienoisromaanissa, sillä sen vaihtoehdoksi asettuu eurooppalaisten ja nähtävästi myös modernin elämän pikkusieluisuus ja itsekeskeisyys. Kokonaisuudessaan Pimeyden sydän kertoo aivan muusta kuin alentuvasta asenteesta afrikkalaisia kohtaan. 

In English:

Conrad and Anti-Colonialism

This post briefly explores narratologist Patrick Colm Hogan’s analysis of Joseph Conrad’s novella Heart of Darkness (1899/1902). I came across this analysis that impressed me greatly while searching for exam literature for the new comparative literature curriculum. However, I will start by reflecting on the occasionally passionate debates that have surrounded Conrad’s work in recent years, both abroad and in our own country.

The Heart of Darkness is a meaningful work to me in many ways. I first read it at the age of nineteen while preparing for the comparative literature entrance exam at the University of Helsinki. At the time, the novella was one of the prescribed books for the exam, alongside George Dickie’s Introduction to Aesthetics and Juhani Peltonen’s collection of plays Kohti maailman sydäntä [Towards the Heart of the World]. I returned to Heart of Darkness several times, taking extensive notes and memorising quotes to support my answers in the exam. I prepared to interpret the novella as an account of a Western steamboat captain’s existential journey up the Congo River into the heart of Central Africa, where the horrors he witnesses lead him to question the legitimacy of colonialism.

At the start of my studies, I was taken aback by Nigerian author Chinua Achebe’s essay “An Image of Africa” (1988), in which he asserts that Heart of Darkness is racist. According to Achebe, the novella reflects the prevailing European views by depicting Africa as the opposite of the West and portraying African tribes as underdeveloped. He says that it is a story that questions the humanity of black people. I recall feeling confused because my reading experience as a young person differed significantly from Achebe’s view. Had I truly misunderstood the novella so badly? Can a young literature student even question the powerful moral stance of a respected author?

Some have accepted Achebe’s criticism without examining it critically. In his book Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle (2012) [Farewell to Finnish Literature], Finnish researcher Olli Löytty refers to Achebe and states that Conrad’s novella does not need to be examined in detail to see that it presents and reproduces racist thinking. “Proving this does not require any particular textual analysis,” he states. However, his authoritarianism and prejudice raise questions about the degree of criticality he applies to his own source material. He also seems unfamiliar with the history of interpretations of Conrad’s novella, which includes numerous reviews both defending and criticising the work, as well as those falling somewhere in between.

While writing my dissertation at the turn of the millennium, I came across the discussion of Heart of Darkness again. It was then that I became familiar with Andrew Gibson’s interpretation of Conrad’s novella in his 1999 book Postmodernity, Ethics and the Novel. In his analysis, Gibson draws on the ethics of Emmanuel Levinas, a postmodernist philosopher whose work criticises attempts to understand and control reality and other people through reductive representations. According to Gibson, Heart of Darkness initiates the deconstruction of Western ontology by emphasising the limitations of European understanding. This idea is embodied in Marlow, who ultimately questions the European viewpoint on Africa. He struggles to find a morally justifiable reason for the actions of the trading company and its ethically bankrupt representative, Kurtz, in Congo. Gibson thus places particular value on the narrative style that emphasises hesitation, which F. R. Leavis, on the contrary, mentions as a weakness in Conrad’s novella in his classic work of literary criticism, The Great Tradition (1948). Insightfully, Gibson shows that Conrad’s novella initiates a critique of colonialism in Western literary history.  

Patrick Hogan’s analysis in What is Colonialism? (2024) is the most recent study of the subject that I have read. His study is especially valuable for its detailed description of the ironic style of the work. He views the work as one of the best examinations of “the contradiction between what colonialism is and what it pretends to be.” It explores the real causes of European colonialism and the rationalisations designed to conceal them. According to Hogan, the character narrator and focalizer, Marlow, is characterised by using strong irony, particularly towards colonialism. For example, when his aunt calls him “an emissary of light”, “weaning those millions from their horrid ways,” Marlow suggests that the purpose of the trading company is to “run for profit”. He claims that the objective of the trading company is not to promote African culture, but rather “a rapacious and pitiless folly”.

Hogan finds it controversial that the novella’s portrayal of colonialism is even being criticised and believes the work should instead be faulted for its overly explicit mockery of the sanctimony of Belgian colonialists. He points out that Conrad makes his position clear to even the most inattentive reader by increasing the irony. According to Hogan, Heart of Darkness primarily depicts the colonialists’ greed and pursuit of riches. To conclude, Hogan quotes Lorenzo Veracini’s book Colonialism: A Global History (2023), which states that the pursuit of profit was the main motive of colonialism. Conrad makes this motive evident in his novella.

Based on the analyses of Gibson and Hogan, it is impossible to argue that Heart of Darkness denies the humanity of black people. Achebe describes Conrad’s novella as racist, but this is because he fails to recognise the irony with which Marlow mocks the hypocrisy of the Belgian colonialists. Although the occasional references to cannibalism or primitive culture are problematic, Hogan contends that similar issues appear in other anti-colonialist literature. For example, Karen Blixen’s memoir Out of Africa (1937) portrays Africans in a paternalistic manner despite the author’s affection for them. Hogan also questions whether ‘rudimentary’ is understood entirely negatively in Conrad’s novella, considering that it is contrasted with the pettiness and self-centredness of Europeans and, apparently, modern life. Overall, Heart of Darkness conveys a message quite different from a condescending attitude towards Africans.